Kauniina (ja todella kuumana) päivänä oltiin Juhan äidin luona grillailemassa. Naapurin 4-5-vuotias pikkutyttö katseli aikansa Lucaa ja meidän päättömiä touhuja (esim. vesisotaa), kunnes Juha kysyi että haluatko silittää sitä, ja tyttöhän halusi. Vietiin sitten meidän "todella lapsirakas" Luca lähemmäs tyttöä ja hienostihan poika (sekä tyttö) osasi olla. Varautuneesti, mutta asiallisesti. Tyttö kysyi että paljonko tämä koira painaa, ja vastasin että noin 8 kiloa. Tyttö sitten siihen totesi, että kyllä hän sen jaksaisi nostaa. Sanoin, että tämä koira ei tykkää olla sylissä, ja tyttö kysyi; "Ai tämä ei ole sellainen sylikoira?" Niin juuri.

Tyttö sitten heitti Lucalle palloa (Luca siis ei osaa antaa palloa pois, jos leikitään). Mutta juuston avulla kyllä onnistuu ;) Annoin sitten tytölle juustoa ja sanoin, että käskeppä se maahan. Tyttö käski, Luca meni maahan, ja tyttö palkitsi juustolla, useammankin kerran. Tytön äitiäkin hymyilytti, ja tyttö kertoi, että äiti ei tule silittämään, koska on allerginen. Mutta ei siinä äitiä tarvittu, koska tyttö osasi olla todella nätisti! Tottakai olin varmistamassa, että Luca ei tee mitään arvaamatonta, mutta ehkä Luca ei enää ole se "pelottava musta koira", joka se on siis eräälle pienelle pojalle toisessa naapurustossa, kun kerran juoksi pojan perässä ja haukkui. Ja toiselle sylivauvapojalle, joka tarttui sen partaan kiinni ja Luca murahti.

Ehkä vähitellen meidän lapsia haukkuvasta ja karttavasta äijästä tulee sellainen koira, joka osaa myös toimia lasten kanssa. Ei ehkä ikinä varauksettomasti, mutta kuitenkin ilman haukkumisia, murinoita ja epävarmuutta, suht rennosti. :)