Niin siinä sitten kävi, että Vili muutti meille. Kun kävimme Viliä tapaamassa, Anu pyysi meitä ilmoittamaan viikon sisällä, mitä olemme tästä riiviöstä mieltä. No, paluumatkalla meillä oli Juhan kanssa aikaa jutella, ja asia olikin aika selvä molempien mielestä. Ei sitä olentoa voinut vastustaa! Odotin päivän, ja torstai-aamuna soitin Anulle ja kerroin että Vili voi muuttaa meille jos Anu sen vielä antaa. Näin ollen, sunnuntaina 27. päivä syyskuuta, lähdimme iltapäivällä kohti Espoota ja haimme Vilin kotiin.

Kotimatka meni hyvin, Juhan ajaessa Vili nukkui etupenkillä minun sylissä, ja minun ajaessa Juhan sylissä. Loppumatkasta Vili ja Luca matkustivat samassa boksissa, ja kyllä sieltä paikka molemmille löytyi. Kun tulimme kotiin, Vili haisteli pikaisesti paikat läpi ja kävi Lucan lelujen kimppuun. Luca katsoi ihmeissään vierestä, kun Vili asettui taloksi. Hetken päästä Luca käveli Vilin perässä ja haisteli omia lelujaan, kun ei ole niitä tottunut kenenkään kanssa jakamaan ;) Nukkumaan pojat rauhoittuivat hyvin, molemmat nukkuivat hetken aikaa sängyssä, jonka jälkeen taisi käydä liian ahtaaksi ja molemmat siirtyivät lattialle nukkumaan :)

Aamulla saimme esimakua Vilin rajusta rakkaudesta. Juha nosti Vilin sänkyyn, ja voi sitä herättämisen riemua! Se tuhinan, puremisen ja tassulla tökkimisen sekoitus on jotain ihan selittämätöntä, ja toistuu joka aamu! Luca tulee vähän vaisummin herättämään, muutaman kerran nuolaisee naamasta ja käy uudelleen tyynylle nukkumaan ;) Päivä meni muutenkin ihmetellessä elämää, välillä Luca ja Vili innostuivat painimaan, mutta olivat molemmat pojat aika väsyneitä.

Seuraavana päivänä menimme koko perhe koirakouluun. Juha meni Vilin kanssa arkitottelevaisuusryhmään, ja minä menin Lucan kanssa kilpailuihin tähtäävään ryhmään. Molemmat pojat suoriutuivat niin hienosti! Keskiviikkona oli vuorossa näyttelykoulutus, jossa Vili ilmoitti ohjaajille että ei tarvi koskea. Että voi pienestä koirasta lähteä ääntä! Tätä siis treenaillaan jatkossa ;)

Parin päivän päästä Vili oli jo huomattavasti virkeämpi ja jaksoi touhuta paljon enemmän. Nyt, viikon meillä asuneena, Vili on sopeutunut erittäin hyvin meidän perheen rytmiin, ja Lucakin on tainnut tajuta, että tämä "leikkikaveri" jääkin meille asumaan.