Niin lähti Lucan karva, ja voi kamala miten pieni se sen alla olikaan! Oli odotettavissa, että raju ripuli/oksennustauti vei paljon massaa pois, mutta todella hoikka poika sieltä karvan alta kuoriutui. Tämän lisäksi ilmojen lämpeneminen ja naapuruston narttukoirien juoksut vie Lucan pään ihan sekaisin, ruoka maistuu silloin tällöin, illalla istutaan pimeässä huoneessa, kiljutaan, vähän täristään ja uneksitaan ihanista tytöistä. Vili tottakai ottaa mallia isommasta, yhdessä ne istuu ruokakuppien viereen ja tuijottaa silmiin. Miten meidän ahmateista on pienessä hetkessä tullut näin ronkeleita?

Ja Vili. Se on ihan mahtava persoona, päivä päivältä tuota pientä otusta alkaa tuntemaan enemmän. Takapihalle juostaan kauhealla vauhdilla repimään orapihlaja-aitaa, isoista ja terävistä piikeistä huolimatta. Pikkulinnut on ihania, ja ison lumikasan päältä niitä on kiva tarkkailla. Vilin karva on niin mahtava, tiheää ja karkeaa kuin mikä.

Kohta olisi aika ilmoittaa Lucaa kesän näyttelyihin, vähän jo alkaa jännittää! Silmä kovana myös tarkkaillaan agilityn alkeiskurssin alkamista. Hirveä into olisi myös alkaa harrastaa Vilin kanssa esim. jälkeä, niin mahtava nuuskuttaja ja taitava nenän käyttäjä se on!